sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

toinen suunta


toi ilopäivän. Paimio. Lieto. Turku. eväshetki pellon reunalla.  ihana kohtaaminen. meijerihelmi. maisemat. yhdessäolo. leskenlehdet teiden varsilla. matkalla tunnelit. kauneus esineissä.  varteenotettava mahdollisuus tuleviin kaupunkipäiviin. pidimme kaikki. aurinko. lapsille kevään ensijäätelöt. tunnelmat tilassa, katukahviloissa, yleisolo. Aurajoki.  valon siivilöityminen. portaat. rakennettu. luonto. tunnelmien vaihtelevuus..... ihana päivä. paljon kuvia, vielä enemmän hetkiä - osa kulkeutukoon tännekin,  jotta muistamme.
















Teatterisilta. narsissit. 


kynttilät alttarin edessä. ikkunoiden lasimaalaukset. hämäryys auringon jälkeen. kirkon alle haudatut ihmiset, hautarauha, sai lapset hiljaisiksi. rauhallisiksi. nuorempi kulki hitaasti ristiin rastiin ajatuksissaan, tutki luukkuja, katseli ristikko-ovien taakse. kyseli. "äiti, kysy ketä tänne on haudattu". ystävällinen vanhmepi naishenkilö kertoi monenlaista.






Samppalinnanmäki. maisema. portaat. patsas.




























illalla vielä nuotio.